Muutoksia Incapin johtoryhmässä: Incap uudistaa johtamismallinsa tukemaan kasvustrategiaansa

10.06.2026

Incap Oyj uudistaa johtamisrakennettaan ottamalla käyttöön maantieteellisiin alueisiin perustuvan johtamismallin. Uudella mallilla pyritään tehokkaampaan johtamiseen, sujuvaan konserninlaajuiseen yhteistyöhön ja toimintoihin sekä kasvustrategian vahvaan toteuttamiseen aluekohtaisten painopisteiden mukaisesti.

Osana uutta rakennetta Incap perustaa kolme aluejohtajan tehtävää, jotka kattavat Aasian ja Tyynenmeren, Euroopan sekä Amerikoiden ja muun maailman alueet. Uudistettu johtamisrakenne kuvastaa Incapin kehittymistä merkittävästi suuremmaksi globaaliksi yritykseksi viime vuosien yritysostojen seurauksena.

Uuden johtamismallin myötä Incapin johtoryhmään on tehty seuraavat nimitykset:

  • Murthy Munipalli, joka toimi aiemmin Intian toimintojen johtajana, on nimitetty Aasian ja Tyynenmeren alueen johtajaksi.
  • Ralf Hasler, joka toimi aiemmin Saksan ja Romanian toimintojen johtajana, on nimitetty Euroopan alueen johtajaksi.
  • Amerikoiden ja muun maailman alueita johtaa toistaiseksi Otto Pukk toimitusjohtajan tehtävänsä lisäksi.
  • Samalla johtoryhmän jäseneksi ja yhteiskuntasuhdejohtajaksi on nimitetty Helena Maripuu. Maripuu on vastannut aiemmin yhtiön viestinnästä ja sijoittajasuhteista.

Muutosten seurauksena Incapin johtoryhmän jäsenet 9.6.2026 lähtien ovat toimitusjohtaja Otto Pukk, talousjohtaja Antti Pynnönen, Aasian ja Tyynenmeren alueen johtaja Murthy Munipalli, Euroopan alueen johtaja Ralf Hasler ja yhteiskuntasuhdejohtaja Helena Maripuu.

Uusien johtoryhmärooliensa lisäksi Murthy Munipalli jatkaa Incap Intian toimitusjohtajana ja Ralf Hasler Incap Saksan ja Romanian toimitusjohtajana, kunnes heille on nimitetty seuraajat. Aiemmat johtoryhmän jäsenet jatkavat työskentelyä laajennetussa johtoryhmässä tiiviissä yhteistyössä uuden johtoryhmän kanssa.

“Viime vuosien yritysostojen myötä toimimme aiempaa laajemmalla maantieteellisellä alueella. Johtamisrakenteemme organisointi alueittain konsernitasolla tukee tehokkaampaa johtamista, mahdollistaa yhtiön entistä sujuvamman ohjaamisen sekä edistää kasvustrategiamme ja hajautetun liiketoimintamallimme toteuttamista vahvempien alueellisten painopisteiden ja arvoa luovien hankkeiden avulla. Päivitämme parhaillamme myös strategiaamme, mistä kerromme lisää tämän vuoden loppupuolella”, Incap Oyj:n toimitusjohtaja Otto Pukk sanoo.

Uusimmat uutiset