Incap Oyj                                  
Pörssitiedote   23.8.2017 klo 9.00 (EEST)

VESA MÄKELÄ ON NIMITETTY INCAPIN UUDEKSI TOIMITUSJOHTAJAKSI

Vesa Mäkelä, (s. 1964, diplomi-insinööri, MBA) on nimitetty Incap-konsernin toimitusjohtajaksi 1.12.2017 alkaen. Vesa Mäkelä on työskennellyt aiemmin GS-Hydro -konsernissa tammikuusta 2015 lähtien konsernin myynnissä ja markkinoinnissa ja maaliskuusta 2016 lähtien aluejohtajana vastuualueenaan Pohjois- ja Keski-Eurooppa. Sitä ennen hän on toiminut erilaisissa johtotehtävissä Suomessa ja ulkomailla muun muassa Konecranesin, Valtran ja Specman palveluksessa ja liiketoiminnoissa Kiinassa.

Vesa Mäkelä valittiin Incap Oyj:n hallituksen jäseneksi huhtikuussa 2017 pidetyssä varsinaisessa yhtiökokouksessa ja hän jatkaa toimitusjohtajan tehtävässään myös hallituksen jäsenenä seuraavaan, keväällä 2018 pidettävään varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka.

Johan Ålander, hallituksen puheenjohtaja: "Olen erittäin tyytyväinen saadessamme Vesa Mäkelän uudeksi toimitusjohtajaksi. Hänellä on tehtävään soveltuva kokemus ja osaaminen ja lisäksi hän hallituksen jäsenenä tuntee Incapin toimintaa jo ennestään."

INCAP OYJ

Lisätietoja:
Johan Ålander, hallituksen puheenjohtaja, puh. +46702132618

JAKELU
Nasdaq Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
Yhtiön kotisivut www.incapcorp.com

INCAP LYHYESTI
Incap on kansainvälisesti toimiva sopimusvalmistaja. Incapin asiakkaat ovat oman alansa johtavia korkean teknologian laitetoimittajia, joille Incap tuottaa kilpailukykyä strategisena kumppanina. Incapilla on toimintaa Suomessa, Virossa, Intiassa ja Kiinassa. Yhtiön palveluksessa on tällä hetkellä noin 520 henkilöä. Incapin osake on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä vuodesta 1997 lähtien.Lisätietoja: www.incapcorp.com.


This announcement is distributed by Nasdaq Corporate Solutions on behalf of Nasdaq Corporate Solutions clients.
The issuer of this announcement warrants that they are solely responsible for the content, accuracy and originality of the information contained therein.
Source: Incap Oyj via Globenewswire