Incap Oyj Lehdistötiedote, 19.8.2019 klo 10:15

Incap laajentaa tuotantotilojaan Intiassa

Incap Oyj:n tytäryhtiö Intiassa investoi kaksi miljoonaa euroa Tumkurin tuotantolaitoksensa laajentamiseen. Nykyisiä 8 640 neliömetrin tuotantotiloja laajennetaan 3 800 neliömetrillä. Rakennustöiden valmistelu on aloitettu ja laajennuksen on tarkoitus valmistua keväällä 2020.

Incap Intian toimitusjohtaja Murthy Munipallin mukaan laajennuksella vastataan kasvavaan kysyntään lisäämällä sekä tuotanto- että varastotiloja. “Viime vuosina valmistamiemme elektroniikkatuotteiden kysyntä on kasvanut merkittävästi sekä pitkäaikaisten että uusien asiakkaiden myötä”, sanoo Munipalli, joka uskoo laajennuksen tuovan nyt tarvittavan lisän tuotantokapasiteettiin.

Noin kahden miljoonan euron rakentamiskustannukset rahoitetaan liiketoiminnan kassavirralla.

“Noudatamme rakentamisessa kestävän rakentamisen periaatteita eli kiinnitämme erityistä huomioon energian ja muiden resurssien tehokkaaseen käyttöön”, Munipalli sanoo.

Incapin Intian tehdas sijaitsee Tumkurissa lähellä Bangalorea ja työllistää yhteensä 740 henkeä. Tuotantotilojen laajuus tulee olemaan kevääseen 2020 mennessä noin 12 500 neliömetriä. Tehdas valmistaa muuntajia muun muassa aurinkoenergian hyödyntämiseen, virtalähteitä ja UPS-laitteita, elektroniikkaa tankkausasemille ja maksamiseen, lääkinnällisiä laitteita sekä muita elektroniikkatuotteita.

Valokuvia Incapin Intian tehtaalta: https://photos.app.goo.gl/N44r2reLbPCdBECX9

Lisätietoja (englanniksi):
Murthy Munipalli, toimitusjohtaja Incap CMS Pvt Ltd, puh. +91 98802 31431
Otto Pukk, toimitusjohtaja Incap Oyj, puh. +372 508 0798

Jakelu:
Keskeiset tiedotusvälineet
Yhtiön kotisivut www.incapcorp.com

INCAP LYHYESTI
Incap on kansainvälisesti toimiva sopimusvalmistaja. Incapin asiakkaat ovat oman alansa johtavia korkean teknologian laitetoimittajia, joille Incap tuottaa kilpailukykyä strategisena kumppanina. Incapilla on toimintaa Suomessa, Virossa, Intiassa ja Kiinassa. Yhtiö työllistää noin 830 henkilöä. Incapin osake on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä vuodesta 1997 lähtien. Lisätietoja: www.incapcorp.com