Tiedotteet

Incap Oyj > Tiedotteet

Incapin hallitus muuttaa osingonjakoehdotustaan

Incap Oyj                                           26.3.2020 klo 17:15
Pörssitiedote 
Muut pörssin sääntöjen nojalla julkistettavat tiedot             

Incapin hallitus muuttaa osingonjakoehdotustaan

Koronavirustilanteen ja taloudellisen näkyvyyden heikentymisen vuoksi Incapin hallitus on harkinnut uudelleen tilinpäätöstiedotteen 26.2.2020 yhteydessä antamaansa osingonjakoehdotusta, joka oli 0,35 euroa osakkeelta.

Hallitus muuttaa ehdotustaan 20.4.2020 pidettäväksi suunnitellulle yhtiökokoukselle seuraavasti:

Hallitus ehdottaa varsinaiselle yhtiökokoukselle, että hallitus valtuutetaan päättämään harkintansa mukaan osingon jakamisesta yhdessä tai useammassa erässä voittovaroista perustuen tilikaudelta 1.1.2019-31.12.2019 vahvistettuun yhtiön tilinpäätökseen siten, että tämän valtuutuksen perusteella jaettavan osingon kokonaismäärä on yhteensä enintään 0,35 euroa osakkeelta. Valtuutus on voimassa yhtiön seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen alkuun asti.

Mikäli hallitus päättää käyttää valtuutusta, yhtiö julkistaa erillisen päätöksen jaettavan osingon määrästä ja osingonmaksun täsmäytys- sekä maksupäivästä.

Incap Oyj

Lisätietoja (englanniksi):
Otto Pukk, toimitusjohtaja, Incap Oyj, puh. +372 508 0798

INCAP LYHYESTI
Incap on kansainvälisesti toimiva sopimusvalmistaja. Incapin asiakkaat ovat oman alansa johtavia korkean teknologian laitetoimittajia, joille Incap tuottaa kilpailukykyä strategisena kumppanina. Incapilla on tammikuussa 2020 tehdyn AWS Electronics Groupin yrityskaupan jälkeen toimintaa Suomessa, Virossa, Intiassa, Slovakiassa, Isossa-Britanniassa ja Kiinassa. Yhtiö työllistää noin 1300 henkeä. Incapin osake on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä vuodesta 1997 lähtien. Lisätietoja: www.incapcorp.com.



Takaisin