News

Incap Oyj > News

Incapin hallitus päätti osakepohjaisesta kannustinjärjestelmästä yhtiön toimitusjohtajalle

Incap Oyj     Pörssitiedote     26.5.2020 klo 16.20

Incapin hallitus päätti osakepohjaisesta kannustinjärjestelmästä yhtiön toimitusjohtajalle

Incap Oyj:n hallitus on päättänyt perustaa osakepohjaisen pitkän aikavälin kannustinjärjestelmän yhtiön toimitusjohtaja Otto Pukkille. Kannustinjärjestelmän tarkoituksena on tukea Incapin strategiaa ja kannustaa toimitusjohtajaa yhtiön aiemmin kuluvana vuonna toteuttaman AWS Electronics Groupin hankinnan jälkeisen integraation tehokkaassa toteuttamisessa. Yhtiöllä ei ole ollut aikaisemmin osakepohjaista kannustinjärjestelmää toimitusjohtaja Otto Pukkille. Kannustinjärjestelmän perusteella maksettava mahdollinen palkkio maksetaan kokonaan Incapin uusina osakkeina.

Toimitusjohtajan kannustinjärjestelmän ansaintajaksoon sisältyy kuluva ja seuraava yhtiön tilikausi ansaintajakson päättyessä 31.12.2021. Toimitusjohtaja voi ansaita ansaintajaksolta yhtiön liikevoiton kehittymiseen perustuvan suoriteperusteisen palkkion, joka on suuruudeltaan enintään 5 730 yhtiön uutta osaketta edellyttäen, että toimitusjohtaja on palkkion maksuhetkellä edelleen toimisuhteessa yhtiöön. Kannustinjärjestelmän mahdollinen palkkio maksetaan vuonna 2022 pidettävän yhtiön varsinaisen yhtiökokouksen hyväksyttyä yhtiön tilinpäätöksen tilikaudelta 1.1.2021–31.12.2021. Palkkiona maksettuja osakkeita ei saa luovuttaa osakkeille asetetun 12 kuukauden luovutusrajoitusjakson aikana palkkion maksamisesta.

Kannustinjärjestelmän toteuttamiseksi yhtiön hallitus on päättänyt suunnatusta maksuttomasta osakeannista yhtiön toimitusjohtajalle perustuen yhtiön varsinaisen yhtiökokouksen 20.4.2020 hallitukselle antamaan valtuutukseen. Osakkeiden antaminen toteutetaan kannustinjärjestelmän ehtojen toteutuessa.

Yhtiöllä on tämän pörssitiedotteen päivämääränä yhteensä 4 365 168 osaketta.

INCAP OYJ
Hallitus

Lisätietoja:

Ville Vuori, hallituksen puheenjohtaja, +358 (0)40 036 9438

JAKELU
Nasdaq Helsinki Ltd.
Keskeiset tiedotusvälineet
Yhtiön kotisivut www.incapcorp.com

INCAP LYHYESTI
Incap Oyj on globaali elektroniikan sopimisvalmistaja, joka tarjoaa valmistuspalveluita keskitetysti. Luotettuna kumppanina Incap on asiakkaidensa tukena koko valmistusarvoketjun läpi – oli kyse sitten suurista monikansallisista yhtiöistä, keskisuurista yrityksistä tai pienistä startupeista. Incap tarjoaa uusinta teknologiaa vahvan yrittäjähenkisen ilmapiirin ja erittäin osaavan henkilöstönsä voimin. Yhtiöllä on toimintaa Suomessa, Virossa, Intiassa, Slovakiassa, Isossa-Britanniassa ja Kiinassa ja sen palveluksessa on noin 1 300 työntekijää. Incapin osake on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä vuodesta 1997 lähtien.

 

Liite



Go back